Espoon kaupunginvaltuustossa käsiteltiin 14.3.2016 Kari Uotilan valtuustokysymystä Ison Omenan palvelutorin ja Puolarmetsän sairaalan tilakysymyksistä. Puhuin matinkyläläisiä koskettavista terveysasemapalveluiden muutosuhista ja kaupungin tilakysymyksistä.
Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,
Kiitokset Kari Uotilalle ajankohtaisesta valtuustokysymyksestä, jokainen kysymyksen kolmesta tiedustelun aiheesta olisi ansainnut perusteellisemman vastauksen kun luettavaksemme saimme.
Kaupungin tila, omistaja- ja ostopoliittisista linjauksista pitäisi keskustella ja päättää riittävillä tiedoilla avoimesti. On vähintäänkin arveluttavaa, että veroeuroillamme tehdään tilabisnestä, jossa mahdollisesti veroeuromme valuvat verosuunnitellusti veroparatiiseihin. Toivonpa tosiaan, että kaupungissa muistetaan vastauksessa mainittu yhteiskuntavastuu.
Veroparatiisit eivät ole ovat Matinkyläistä arkea, mutta toive saavutettavista lähipalveluista on. Matinkyläläisiä huolestuttaa oman terveysaseman niin sanottu väistäminen Tapiolaan.
Jos tehtyjen päätösten mukaan toimitaan, matinkyläläiset joutuvat runsaan vuoden ajan käymään terveyskeskuksessa Tapiolassa. Matkan alkupäässä he joutuvat kulkemaan Ison Omenan terveysaseman ohi, matkustamaan metrolla Tapiolaan ja kävelemään siellä vajaan kilometrin matkan terveysasemalle – tai vaihtoehtoisesti kävelemään ensin bussille ja sitten bussipysäkiltä terveysasemalle. Terveelle aikuiselle ei tällainen matka ole ylivoimainen ongelma. Mutta jos asialla on sairas vanha ihminen, joka liikkuu huonosti, tai lapsiperhe, jossa on useampia lapsia, tilanne on vähintäänkin uuvuttava.
Päätös on syntynyt seuraavasti: Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti joulukussa 2014, että Matinkylän palvelutorin valmistuttua Matinkylän-Olarin terveysasemapalvelut tuotetaan Matinkylän terveysasemalla ja Ison Omenan palvelutorilla. Puolarmetsän terveysasemasta luovutaan Matinkylän terveysaseman peruskorjauksen valmistuttua.
Lautakunta muutti päätöstään toukokuussa 2015 siten, että Puolarmetsän terveysasemasta aiotaan luopua suunniteltua aikaisemmin ja Matinkylän terveysasematoiminta siirretään peruskorjauksen ajaksi Tapiolaan. Matinkylän terveysaseman palvelut palaavat peruskorjatulle Matinkylän terveysasemalle syksyllä 2017. Puolarmetsän väestön terveysasemapalvelut tuotetaan Omenan palvelutorilla jo syksystä 2016.
Järkevä olisi, että Puolarmetsän terveysasema jatkaisi toimintojaan siihen saakka, kunnes Matinkylän terveysaseman peruskorjaus valmistuu. Matinkylän asukkaat asioisivat korjauksen ajan Ison Omenan palvelutorilla ja peruskorjauksen aikana valmisteltaisiin huolella – yhdessä asukkaiden kanssa – tuleva toimintamalli.
Puolarmetsän kiinteistön purkamisesta ei ole tehty poliittista päätöstä eikä aikataulua ole julkistettu. Jos kiinteistöä ei pureta heti terveysaseman poistuttua sieltä, saattaa säästöä syntyä sosiaali-ja terveystoimeen, mutta ei kaupungin kokonaistalouteen jos rakennus seisoo tyhjillään.
Kuinka moni meistä muistaa, että lokakuussa 13 hyväksyimme Puolarmetsän sairaalan peruskorjauksen hankesuunnitelman, arvoltaan 5 miljoonaa euroa. Peruskorjaaminen keskeytettiin vähin äänin vasta viime keväänä kun korjauksia oli tehty jo miljoonilla. korjausta perusteltiin meille mm tilan käyttämisenä väistötiloina vuonna 2016-2019. Rahaa poltettiin Puolarmetsän seiniin, lattioihin, ilmanvaihtoon ja ikkunoihin tolkuttomasti kun rakennusta korjattiin tarpeettoman paljon jos puskutraktorit jo nyt kiinteistöä vaanivat.
En voi hyväksyä Matinkylä terveyspalveluiden väliaikaista siirtoa Tapiolaan, ilman että tietäisin sen olevan edes kokonaistaloudellisesti järkevää. Haluaisin kuulla vastauksen kuinka paljon menetämme vuokratuloja Puolarmetsästä siirtämältä sieltä yksityisen terveysasemaa pois, ja kuinka paljon maksamme tyhjästä talosta? Lisäksi haluaisin tietää mitkä ovat ne vastauksessa mainitut toimialojen käytännöt joilla kuntalaisia osallistetaan valmisteluun? Matinkyläläisten toiveita tuskin kovin monilla käytännöillä on kuultu.