Rahoitetaanko Espoon kasvuinvestoinnit palveluista säästämällä?

Valtuustopuhe  10.9.2018 Espoon kaupungin vuoden 2018 osavuosikatsauksesta:

Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut,

Haluan nostaa esille yhden yksittäisen lauseen osavuosikatsauksesta sivulta 3,joka kuuluu näin :

”Toimintamenojen kasvu tulisi saada pienentymään, jotta kasvavaa verorahoitusta voitaisiin käyttää kasvavan investointi ohjelman rahoittamiseen”.

Mitä kerran on kirjoitettu alkaa helposti elää totuutena. On huono asia, jos kaupunginhallitus alkaa linjata ohimennen osavuosi­kat­sauk­­sessa jotakin näin merkittävää. Eli ymmärrän siteeraamani lauseen kannanotoksi käyttömenojen alasajosta suhteessa investointimenoihin.

Toivon, että kyseessä oli vain ajattelematon sanavalinta. Kannatan tarkkaa taloudenpitoa, mutta edellytän, että valtuustolle tuodaan huolellisesti valmisteltuja esityksiä. Osavuosikatsaus ei ole paikka, jossa mää­ritel­lään merkittäviä tulevaisuuden suuntaviivoja.

Onko virkakoneistossa arvoitu, että Espoon väestönkasvun ei enää lasketa tuottavan takaisin verotuloina ja toiminnan tehostumisena väestönkasvuun tarvit­tavia investointeja? Jos näin on, silloin kaupungin kasvustrategia on pikaisesti pohdittava uudestaan. Eihän kaupunki voi heikentää palveluita ja maksaa sillä mahdollisesti tuottamattomia kasvuinvestointeja.

Kasvavan Espoon keskeisin taloudellinen kysymys on, miten pitää investointi- ja toimintamenot tasapainossa siten, että kaupunki voi kasvaa ja kehittyä mutta sa­malla säilyttää hyvät ja laadukkaat palvelut. Kasvun edel­lyttämät investoinnit tulee tehdä niin, että kaupungissa säilyy riittävä palvelutaso.

Espoon kaupungille laadittu väestöennuste ulottuu vuoteen 2050. Ennusteen edellyttämät investoinnit tulisi muuttaa pitkän tähtäimen kustannusarvioksi. Muuten saattaa käydä niin, että 2020-luvulle ennakoitu velkaantumisen taittuminen johtuisi vain siitä, ettei väestönlisäyksen edellyttämiä pitkän tähtäimen investointeja ole sijoitettu talousennusteisiin.

Edellytän, että kaupungin kasvuperiaatteet käydään huolella läpi syksyn talous­arvioneuvotteluissa ja valtuustolle tuodaan sellainen esitys, jossa Espoon kasvupolitiikan periaatteet on läpinäkyvästi selvitetty.

 

VastaaLähetä edelleen